torstai 15. toukokuuta 2014

Bataattiallergia

Aika vanhaksi sain elää ennenkuin selvisi ensimmäinen ruoka-aineallergiani. Olen allerginen bataatille, onko hassumpaa kuultu! 

Bataattiallergia liittyy jotenkin immuunijärjestelmän epätasapainoon, ja se voi aiheuttaa monenlaisia oireita; ihottumaa, silmä- ja nenäoireita sekä vatsaoireita. Bataattiallergiaan saattaa olla perinnöllinen taipumus.  Tämä allergia voidaan todeta verikokeella; ainakin HUS-piirissä on verikoe nimeltään Bataatti IgE vasta-aineet.

Itselläni bataattiallergia ilmenee niin, että melko tarkkaan kahden tunnin päästä bataatin syömisestä tulee hyvin nopeasti oksettava olo ja seuraavan kahden tunnin ajan vain oksennan ja oksennan kunnes vatsa on tyhjentynyt kokonaan. Sen jälkeen on aika voimaton olo ja joku kerta olen nukkunut loppuillan. Seuraavana päivänä olen taas ihan kunnossa.

Jatkossa muualla kuin kotona ruokaillessa minun täytyy siis tarkkaan kysellä mahdollisista epäilyttävistä ruuista, että sisältävätkö bataattia. En tykkää ajatuksesta, mutta pakko. 

Olen kuullut, että monilla kotikokeilla on taipumus lisäillä bataattia esimerkiksi perunamuussin sekaan antamaan väriä ja makeutta. Bataattiranskalaisiakin näin äskettäin jonkun ravintolan ruokalistalla.

4 kommenttia:

  1. maistoin bataattia ensi kerran vasta parisen vuotta sitten. Ei ollut ennen sellaista. Jos bataatin käyttö yleistyy, varmasti allergiatkin lisääntyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin saattaa käydä. Kiitos Sussi kommentistasi!

      Poista
  2. Minulla on täysin samanlaiset oireet. Huomasin asian pikkuhiljaa. Kymmenisen vuotta sairastelun näitä iltapäivän oksennustauteja. Sitten huomasin yhteyden bataattiin.
    Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmiö ei ole mukava, mutta tuntuu hyvältä kuulla, että muillakin on samanlaista.
      Kiitos Pauliina kommentistasi!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.