Riikka Pulkkinen, Raja.

Riikka Pulkkinen, Raja.Gummerus 2013.

Olen aiemmin lukenut Riikka Pulkkiselta Totta -nimisen kirjan. Se sisälsi todella paljon viisautta.
Mutta niin tämäkin teos. Monenlaista rajaa pohdiskellaan; ihmisen fyysisiä rajoja, toiminnan vastuun rajoja, jne.

Katsotaanpa mitä nyt löytyy sivulta 123. Joskus aiemmin kirjablogeissa kiersi meemi, jossa kirjan sivun 123 muistaakseni kuudes lause kuului laittaa blogitekstin otsikosta.
"Johannes oli niitä miehiä, joissa säilyi keski-ikään saakka tietty poikamaisuus. Hänestä saattoi nähdä, millainen hän oli ollut kuusitoistavuotiaana, istumassa koulussa luokan ikkunalaudalla. Sellainen poika: totinen katse joka viistää huoneen yli, pysähtyy hetkeksi tyttöön, nopea vilkaisu joka kääntyy samassa pois."

Sivu 234:
"Mari kääntää katseensa alas. Loskaa on pakkautunut kengänkärkiin. Ei voi katsoa Juliania nyt. Miten se oikein voi puhua äidin kanssa? Mari vilkaisee Juliania. Julian katsoo häntä varovasti. Taas Mari näkee Julianin silmissä sen mikä on tarkoitettu vain hänelle. Hän hymyilee vähän."

Kirjasta löytyy vielä myös sivu 345:
"Mari katsoo käsiään. Niiden ääriviivat ovat selkeät. Joku muu piirtää ne. Kiduttaja. Hänen kiduttajansa, joka tulee yhä uudestaan ja uudestaan ja tekee hänet näkyväksi."

Kuvassa kirja lepää pöytäliinalla, joka on tehty Vallilan Matleena Issakaisen 2008 suunnittelemasta kankaasta "Konin kesä". Se on niin hauskan näköistä kangasta; niitä konejakin siinä on kyllä.