Käpytikka

Yhtenä kauniina aamuna hämmästelin, että taitaa olla käpytikka saarnissa, joka Seija-myrskyssä menetti pystysuunnassa puolet rungostaan ja tietysti myös puolet oksistaan.

 Ihme ja kumma, se toinen puoli elää ja kasvattaa lehtiä.

Koputtelin ikkunaan häätääkseni tikan pois; pelkäsin, että jos se pahasti nokkii runkoa, niin saarnin eloonjäämismahdollisuudet pitkällä tähtäimellä heikkenevät.

Mutta käpytikka ei inahtanutkaan paikaltaan.

Hain kameran ja kuvasin sitä kuistin oven ikkunan läpi.

Avasin varovasti oven ja hiivin kuistille kuvaamaan, edelleenkään tikka ei paennut. 

Hain kengät jalkaani ja kävelin hitaasti kohti tikkaa. 

Se päästi noin viiden metrin päähän ennenkuin liikahti; luikahti toiselle puolelle runkoa.

Kiersin sitä ja yritin kuvata. Se kiipesi vähän korkeammalle rungossa ja leikki piilosta kanssani; kurkisteli vuoron perään kummaltakin puolen runkoa.

Sitten se pudottautui ja KÄVELI  pois!

Se kiipesi seuraavaan isoon mäntyyn ja kapusi ylös turvaan.

Pikkuhiljaa aloin tajuamaan, että jokin on vialla, ja lopetin kameran kanssa kiusaamisen.

Ja sitten valokuvista huomasinkin, että ei ihan terveeltä näyttänyt.

Mikähän hänellä oli?

Myöhemmin päivällä kun menin ulos kävin tarkistamassa, että hän ei vainaana loju männyn juurella. Ei onneksi. Toivottavasti on selvinnyt.