Mieheni kuuli jostakin sen jälkeen niiden olevan niin vaarallisia kasvien tuholaisia, että välittömästi tavattaessa ne pitäisi tappaa.
Ensinnäkin olisimme vieläkin siellä rinteellä murhatouhuissa, niitä oli niin paljon.
Toisekseen en jotenkin pysty tuollaista paksua niljakasta tappamaan. Häiritseviä pikkuhyönteisiä kyllä nuijin hengiltä helpostikin. Mutta tuossa otuksessa joku tökkii vastaan.
Toki niitä liikkui myös poluilla, joten vähän väliä kuului jalkojen alta sellainen sokerikorpun rusentumisääni, nimittäin jos unohti katsoa jalkoihinsa. Äh!
Tuossa edellisessä jutussani lehtokotiloista on myös hienoja yksilökuvia. Tässä kuvassa on joku kokous niillä menossa, oletan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.